2011-10-12
Kuhmon terveysaseman vastaanottotoiminta siirtyy Attendo MedOnen hoidettavaksi ensi vuoden alusta alkaen. Allekirjoitettava sopimus on kolmivuotinen ja siihen sisältyy kahden vuoden jatkomahdollisuus. Perusterveydenhuollon vastaanottopalveluiden lisäksi sopimukseen kuuluu myös virka-ajan ulkopuolinen terveysasemapäivystys.
9500 kuhmolaisen palveluksessa Attendo MedOne aikoo panostaa voimakkaasti ennaltaehkäisevään terveydenhuoltoon ja terveysneuvontaan. Attendo MedOne on hoitamillaan terveysasemilla luonut hyviä malleja nimenomaan suurten kansansairauksien tavoitteelliseen ennaltaehkäisyyn ja hoitoon.
Tarjousten vertailussa kiinnitettiin erityistä huomiota Attendo MedOnen hyvään henkilöstösuunnitteluun sekä toimintavarmuuteen. Attendo MedOnen koko toiminta on myös ISO 9001 -sertifioitu, terveysasematoiminta mukaan lukien.
Terveysaseman nykyisen hoitohenkilökunnan ja avustavan henkilökunnan työtilanteeseen muutoksella ei ole vaikutusta.